Tietoa meistä


Pihatohtori on syntynyt luovuudesta ja intohimosta käsillä tekemiseen. 

Suunnittelupöytäni kautta on kulkenut niin pieniä istutusprojekteja kuin suurempia taloyhtiön ulkoalueitakin. Kaikkia projekteja on yhdistänyt tyytyväinen loppuasiakas. Teen työni aina tähdäten parhaimpaan lopputulokseen. Tavoitteena on toimiva ja kaunis ulkoalue, joka palvelee tarkoituksessaan ja on hoitotasoltaan asiakkaan toiveiden mukainen.

Olen mielelläni myös mukana toteuttamassa suunnittelemiani alueita. Teen myös yhteistyötä muiden ammattilaisten kanssa, joten kokonaisvaltainen palvelu onnistuu aina maansiirtotöistä valmiin ulkoalueen viimeistelyihin saakka. 

Valmistun Hämeen Ammattikorkeakoulusta Rakennetun ympäristön suunnittelun hortonomiksi 15.6.2022.

Mikäli toiveenasi on saada toimiva ja kaunis piha - ota yhteyttä, mietitään budjettiisi sopiva piharatkaisu!